maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuukausikatsaus lokakuu 2017

Taloudellinen riippumattomuus

Lokakuu meni tasapainoillen työn, perheen ja remppahommien välillä. En ehtinyt miettiä talousasioita kovinkaan aktiivisesti, mutta onneksi säästäminen ja sijoittaminen on hyvin pitkälle automatisoitua.

Työrintamalla puhalsi uudet tuulet, kun minulle tarjottiin uusia tehtäviä organisaatiossamme. Tarkempi aloituspäivämäärä on vielä sopimatta, mutta tarkoitus on aloittaa uudessa roolissa loppuvuoden aikana. Uusien tehtävien myötä myös palkkaan tulee kohtuullinen korotus.

Lokakuussa sain palkan lisäksi matkakorvauksia 309,96 euroa. Blogista tuli affiliate-tuloja 16,75 euroa ja S-Bonuksia maksettiin 29,32 euroa. Yhteensä tulot olivat 3 293,51 euroa.

Minulla on kaksi asuntolainaa, joista suuremmasta maksan vuoden ajan pelkkiä korkoja ja pienemmästä menee myös lyhennykset. Lokakuussa asuntolainoihin meni 163,41 euroa.

Asumiskulut olivat 642,64 euroa, johon sisältyi sähkö, vesi, jätemaksut ja osuutemme taloyhtiön kuluista (kiinteistövero + yhteinen sähkö).

Autoon liittyvät kulut ovat pudonneet ilahduttavasti sen jälkeen, kun maksoin autolainan pois. Kuukauden aikana autoon meni 180,41 euroa, joka koostuu polttoaineesta ja auton jarrupalojen vaihdosta.

Ruokakulut näyttävät suurilta (1024,94 €), mutta summaan sisältyy käytännössä kahden kuukauden ruokarahat (á 500 euroa), joten aihetta huoleen ei ole.

Uutena menona tuli lapsen päivähoitomaksu, joka oli 247 euroa, mutta muuten menot näyttävät olevan vakiintuneella tasollaan.

Nordnetin* kuukausisäästöohjelman kautta meni Superrahastoihin 120 euroa ja ETF:iin 268,16 euroa. Nordean kautta tein myös pienen sijoituksen AT&T:hen. Lapsen sijoituksiin meni pyöreät sata euroa.

Lokakuun aikana sijoitussalkku ylitti muutaman kerran 30 000 euron rajan, mutta kuun lopussa sijoitusten arvo oli karvan verran alle 30K euroa.

Nettovarallisuus oli 57 119,39 euroa. Tällä hetkellä näyttää, että loppuvuoden aikana nettovarallisuus tulee ylittämään 60 000 euron merkkipaalun.

Avaa rahastosalkku ja säästä ilman turhia kuluja*

Tulot yhteensä 3 293,51 €
Palkkatulot 2 937,48 €
Matkakorvaukset 309,96 €
Osingot - €
Osuusmaksun korot - €
Blogi 16,75 €
Muut tulot - €
S-Bonus 29,32 €
   
Menot yhteensä -2 949,72 €
Asuntolaina -163,41 €
Asuminen -642,64 €
Auto -180,41 €
Vakuutukset - €
Opintolaina -100,00 €
Viestintä -63,55 €
Tekniikka -61,58 €
Ulkomaat ja matkailu - €
Ruoka ja päivittäistavarat -1 024,94 €
Koti ja remontointi -370,22 €
Pukeutuminen -61,57 €
Muut kulut -34,40 €
Nostot - €
Päivähoito - 247,00 €
   
Tulot-menot 343,79 €
   
Sijoitukset  
Omat sijoitukset 479,72 €
Lapsen sijoitukset 103,88 €

9/2017 10/2017
Varat
Asunto 126 000,00 126 000,00
Sijoitukset 29 052,88 29 795,27
Osuuskauppojen jäsenyydet 900,00 900,00
Käteinen 1 878,21 3 113,35
Velat
Asuntolaina 1 −88 829,82 −88 829,82
Asuntolaina 2 −8 955,20 −8 901,96
Autorahoitus 0,00 0,00
Opintolaina −5 002,51 −4 957,45
Nettovarallisuus 55 043,56 57 119,39

8 kommenttia:

  1. Onnea ylennyksestä! Toivottavasti työaika ei lisäänny liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uusi tehtävä on ehkä ennemminkin sivuittain siirtymistä kuin ylennys, mutta vastuu kyllä kasvaa. Valitettavan usein lisääntyvä vastuu tarkoittaa myös lisääntyvää työaikaa, mutta täytyy itse pitää huoli, ettei työpäivät veny liikaa.

      Poista
  2. Ihan kiitettävä tahti perheelliselle varallisuuden kasvattamisessa, syys-lokakuun välissä näyttäs olevan ~2000e ja jos vuoden loppuun meinasit kolme tonnia vielä saada lisää viivan alle niin ollaan puolentoista tonnin kuukausivauhdissa. Tahti kasvaa velkojen ja korkomenojen pienentyessä niin kohta se sadan tonnin rajakin jo kolkuttelee ovelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tuota hetkeen miettinytkään, mutta totta tosiaan, tänä vuonna nettovarallisuus on kasvanut keskimäärin 1500 euroa kuukaudessa. Oma talous kehittyy siis oikeaan suuntaan :)

      Tuntuu että käyttelytilillä on rahat koko ajan lopussa, mutta kun säästää ensin itselleen, niin käyttelytilin saldolla ei ole oikeastaan mitään väliä.

      Poista
    2. Sama tilanne itsellä. Käyttötili näyttää alle satasta jo puolessa välissä tilikautta, mutta ei haittaa kunhan saa omalle pääkopalle ja mielenrauhalle vakuutettua että hommat toimii koska kaikki menot on maksettu, sijoituksiin rahat siirretty ja ruokatililläkin on erikseen riittävästi viimeiselle kahdelle viikolle rahaa :D

      Poista
    3. Säästä ensin itselle -malli on tässä vuoden-parin aikana osoittautunut todella toimivaksi, mutta kyllä tuo käyttötilin pienevä saldo saa aina jonkinlaisen kylmän hien pintaan :)

      Poista
  3. Onnea uudesta työtehtävästä! Toivottavasti palkka nousi yhtä paljon, kun vastuu kasvoi! :)
    Komeasti nousee kyllä nettovarallisuus joka kuukausi, vaikka oletkin perheellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voi sanoa, että palkka nousi tuntuvasti, mutta aika näyttää nousiko riittävästi lisääntyvään vastuuseen nähden.

      Tällä hetkellä töitä on kahden pestin edestä, kun vanhoista tehtävistä ei ole vielä päässyt irti ja uusia hommia pukkaa kiihtyvällä tahdilla. Täytyy tietysti olla iloinen, että tekemätöntä työtä riittää :)

      Poista