sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Thaimaan matkan kustannukset

Kustannukset Thaimaassa

Thaimaa tunnetaan edullisesta hintatasostaan. Halvat elinkustannukset onkin yksi syy miksi suunnittelen eläköitymisen jälkeen viettäväni puolet vuodesta Thaimaassa. Toki minulla on muitakin syitä asua juuri Thaimaassa, mutta kustannuksilla on suuri merkitys siinä vaiheessa, kun eläminen rahoitetaan sijoitusten tuotoilla.

Palasimme äskettäin Suomeen kuuden viikon Thaimaan lomalta tai minieläkkeeltä, kuten sitä aikaisemmassa blogimerkinnässä kutsuin. Pidin matkan aikana tarkkaa kirjanpitoa kustannuksista ja viimeinkin sain luvut syötettyä taulukkoon. Tässä kirjoituksessa käyn tarkemmin läpi paljonko rahaa meni 1,5 kuukauden Thaimaan matkalla.

Kirjanpidossani on kaikki perheemme (2 aikuista ja alle 2-vuotias lapsi) kustannukset kotiovelta kotiovelle. Meillä oli mahdollisuus asua kuukauden ajan maaseudulla maksaen pelkästään sähköstä, vedestä ja jätehuollosta. Tänä aikana maksoimme 5 aikuisen ja yhden lapsen ruokakulut.

Viimeiset kaksi viikkoa vietimme Hua Hinin seudulla ja Bangkokissa perinteisemmän lomailun merkeissä. Vuokrasimme auton neljäksi päiväksi ja kiertelimme Prachuap Khiri Khania, asuimme hotelleissa, söimme ravintoloissa, kävimme rannalla ja katsomassa nähtävyyksiä. Teimme kaikkea sitä, mitä yleensä lomalla tehdään.

Yhteensä meillä meni 3 596,53 euroa, johon olen melko tyytyväinen. Olisimme taatusti selvinneet vähemmälläkin, mutta tarkoitus oli hieman nauttiakin, ei vain selvitä hengissä. Toisaalta tiedän monia tuttuja, jotka maksavat miltei saman verran parin viikon All Inclusive -matkasta Kanarialle.

Thaimaa hotellit, säästä jopa 45%. Katso tämän hetken parhaat tarjoukset! trivago, maailman suurin hotellihaku. Vertaa hintoja yli 900.000 hotellin joukosta.

Kustannukset eriteltynä:

Asumiskustannukset 158,93 € sisältää jätehuollon 8,16 €, likakaivon tyhjennykset 5,44 €, pyykinpesun itsepalveluna sekä pesulassa 24,55 € ja sähkön 30,45 €. Lisäksi hankimme majapaikkaamme pienen sohvan, ruokapöydän ja tuolin. Nämä maksoivat yhteensä 90,33 €.

Auto 201,95 €. Kansainvälinen ajokortti maksoi 27 €, auton vuokraus neljäksi päiväksi 105,28 €, polttoaine 68,60 € ja pysäköinti 1,06 €.

Kuljetukset 247,25 € sisältää junaliput Suomessa 72,80 €, taksikuljetukset kodin ja juna-aseman välillä Suomessa 40,30 €, taksit ja muut autokuljetukset Thaimaassa 90,12 €, bussikuljetukset Thaimaassa 33,84 € ja Skytrain Bangkokissa 10,19 €.

Ravintolat ja katukeittiöt 305,88 €, josta ravintoloihin 241,45 € ja katukeittiöihin 64,43 €.

Ruoka ja päivittäistavarat 563,99 €. Suomessa meillä on ruokakulut noin 500 euroa kuukaudessa 2 aikuiselta ja yhdeltä lapselta. Thaimaan ruokakuluissa oli kuukauden ajan 5 aikuista ja yksi lapsi. Voinee siis todeta, että Thaimaassa suurperhe eläisi 1,5 kuukautta samoilla kustannuksilla kuin pieni perhe Suomessa kuukauden.

Lahjat ja tuliaiset 182,65 €. Tämä summa sisältää viemiset Thaimaahan ja tuliaiset Suomeen 157,51 €, äitienpäivälahjan 23,55 € ja tipit 1,59 €. Thaimaassa ei ole tippauskulttuuria, mutta en kehdannut olla antamatta pikkutippiä kun hotellien portieerit kantoivat laukkuja huoneeseemme.

Lennot 1 461,56 € sisältää Finnairin lennot Helsinki - Bangkok - Helsinki 2 aikuiselta ja yhdeltä sylilapselta 1 094,18 €, Economy Comfort paikat molempiin suuntiin 200 €, Thai Airwaysin lennot Bangkok - Khon Kaen - Bangkok 163,42 € sekä matkatavaroiden pakkaaminen kelmuun 3,96 €.

Majoitus 340,38 € muodostuu neljästä yöstä Hua Hinissä, kahdesta yöstä Ao Manaolla, yhdestä yöstä Sam Roi Yod Beachillä (Dolphin Bay) ja kolmesta yöstä Bangkokissa.

Netti 28,00 €. Asuessamme maalla meillä oli mahdollisuus käyttää ilmaiseksi julkista WiFi-verkkoa, mutta yhteydet olivat usein pitkiä aikoja poikki. Tästä syystä hankin kännykkään kerran 6 gigan datapaketin ja kahteen otteeseen viikon voimassa olevan mobiilinetin.

Viihde ja harrastukset 32,20 €. Tähän kategoriaan olen laittanut mm. pääsyliput meriakvaarioon, lammasfarmille, Songkran-juhliin jne. Näiden lisäksi teetimme lapsemme 1-vuotis valokuvia. Teettäminen oli halpaa, sillä kehyksineen A4-kuva sekä pienempi kuva tulivat maksamaan 8,25 €.

Terveys 29,25 € koostuu erilaisista voiteista, vitamiineista ja särkylääkkeistä.

Vaatteet 44,52 €. Emme erityisesti shoppailleet tällä reissulla. Ostin itselleni 3 poolopaitaa ja nahkavyön. Vaimo osti alusvaatteita, parit paidat ja kengät sekä lapselle ostettiin kengät torilta sekä pakollinen uimalakki hotellissa Ao Manaolla.

Mikäli matkakuluista vähennetään lennot 1 461,56 € ja kuljetukset Suomessa 113,10 €, niin meillä meni Thaimaassa 2 021,90 €. Tätäkin olisi voinut painaa alaspäin jättämällä tuliaiset (182,65 €) ostamatta ja valitsemalla hieman edullisemmat majoitukset. Saimme kuitenkin viettää lomamme niin henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa, että niistä kannatti pari euroa maksaakin.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli siinä vaimolla kestämistä, kun koko ajan syynäsin mitä ostettiin ja paljonko maksoi :)

      Poista
  2. Aika halpaa lystiä noin pitkästä lomasta! Edullinen kohde ja teillä ilmeisesti tietoa ja paikallisia suhteita, mikä vielä auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaa on kyllä halpa kohde ja vielä halvemmalla pääsee, jos elää kuten paikalliset: syö thairuokaa ja käy thaimaalaisten suosimissa ravintoloissa ja katukeittiöissä.

      Mikäli haluaa syödä ja juoda länsimaiseen tapaan, niin kustannukset nousevat hyvin äkkiä. Tuontitavarat ovat todella kalliita, esimerkiksi maitotuotteet ovat kalliimpia kuin Suomessa.

      Kun Thaimaassa viettää pitempiä aikoja, niin saa hyvän käsityksen paikallisesta hintatasosta ja välttää maksamasta ylihintaa ostoksista. Silti minua edelleen harmittaa, että sorruin ostamaan kahvilasta noin 2,5 euroa maksavaa jääkahvia, kun viereistä 7-elevenistä sen olisi saanut 50 sentillä. En kai kehdannut enää kääntyä ympäri, kun olin jo astunut sisään :)

      Niin ja paikallisia suhteita kannattaa olla. Silloin tutustuu parhaiten thaimaalaisiin tapoihin ja kulttuuriin sekä löytää ne parhaimmat ja edullisimmat ravintolat ja kaupat.

      Poista