sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ylimääräisestä eroon kirpputorilla

Myyntipiste kirpputorilla

Perheemme pienimmän kasvaessa vauhdilla pituutta ja itseni leveyttä, on nurkkiimme kertynyt paljon pieniksi ja tarpeettomiksi jääneitä vaatteita. Niinpä keräsimme näistä osan ja kiikutimme kirpputorille myyntiin. Arvokkaammat tavarat ja vaatteet myyn mieluummin nettikirpparien ja Tori.fi:n kautta, mutta tällä kertaa oli vain tarve päästä vaatemassoista eroon mahdollisimman nopeasti.

Vuokrasimme kirpputorilta pöydän hintaan 39 euroa/viikko. Hintaan sisältyi 90 kpl hintalapputarroja ja ostin niitä vielä lisää 90 kpl. Pöydän vuokra ja hintalaput maksoivat yhteensä 39,60 euroa, joka tuntui minusta kohtuullisen kovalta. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta kirpputoreista, joten kuvittelin että parikymppiä olisi käypä viikkovuokra.

Vaikka myyntiin laittamamme vaatteet olivat laadukkaita ja hyväkuntoisia, niin hinnoittelimme ne pääasiassa 1-2 euroon ja kalleimmatkin vaatekappaleet olivat 5 euroa. Ajattelin, että pelkästään pöytävuokran kuittaamiseksi täytyy saada myyntiä melko paljon ja pelkäsin jääväni tappiolle tästä kokemuksesta.

Käydessäni kuittaamassa viikon myynnit, huomasin ilokseni ettemme jääneetkään tappiolle. Myyntiä oli yhteensä 78,50 euroa, joten plussaa tuli 38,90 euroa. Toki suurin osa vaatteista oli ostettu uutena, joten todellisuudessa tappiota tuli kymmeniä, jos ei satoja euroja. Vaikka tienestit olivatkin pienet, niin kokemus oli ihan kiva. Pääsimme ylimääräisestä eroon ja teimme ekoteon kierrättäessämme meille tarpeettomat tavarat eteenpäin.

Ottaakseni kokemuksesta kaiken irti, vein myyntiin laitetuista vaatteista tiedot Exceliin ja porauduin lukuihin hieman tarkemmin.

Yhteenveto  
Myynti kaikki vaatteet 49/129 kpl (~38 % vaatteista myyty)
Myynti yhteensä € 78,50 € (kaikki tavarat myymällä 199,00 €)
Vuokra + hintalaput -39,60 €
Netto 38,90 €
   
Lasten vaatteet  
Myynti 31/78 kpl (~40 % lasten vaatteista myyty)
Myynti € 39,00 € (~49,7 % kokonaismyynnistä)
   
Naisten vaatteet  
Myynti 5/21 kpl (~24 % naisten vaatteista myyty)
Myynti € 21,00 € (~26,6 % kokonaismyynnistä)
   
Miesten vaatteet  
Myynti 13/30 kpl (~43 % miesten vaatteista myyty)
Myynti € 18,50 € (~23,6 % kokonaismyynnistä)

Kirppariviikon plussat ja miinukset:

+ uusi mielenkiintoinen kokemus
+ ylimääräisestä tavarasta päästiin eroon
+ kierrätys
+ miesten vaatteita meni yllättävän hyvin kaupaksi
+ Naisten Thai-housut (ns. backpackerien elefantti-housut) ja -mekot tekivät kauppansa
 
- tienestit jäivät pieniksi
- lasten ja naisten vaatteita jäi paljon myymättä

Emme ole vielä ehtineet käydä myymättömiä vaatteita läpi ja inventoida jäikö joitain vaatteita kadoksiin, mutta tarkoituksena olisi vielä tämäkin tehdä. Sen jälkeen osa lasten vaatteista lähtee vielä kiertoon tuttavaperheiden lapsille ja kaikki loput lahjoitetaan Pelastakaa Lapset ry:n kirpparille.

17 kommenttia:

  1. Mukava lukea noin tarkka analysointi kirppiskokemuksesta. Itsekin pidin aikoinaan kirppispöytää aina kun myytäviä tavaroita kertyi tarpeeksi. Oman kokemukseni mukaan parhaiten meni kaupaksi kaikenlainen tavara (lelut, pelit, koriste-esineet, astiat, urheiluvälineet) sekä lasten vaatteet. Nykyään ei myytävää tavaraa enää juuri kerry, joten kirppistelykin on sen myötä jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ennakko-odotus, että lasten vaatteet menisivät kuumille kiville, mutta miesten vaatteita ei ostaisi kukaan. Yllätyin kuitenkin, että miesten vaatteita menikin ihan hyvin. Syy tähän lienee se, että myynnissä oli hyviä merkkejä (Levi's, Esprit, edc) halpaan hintaan (kallein yksittäinen vaate taisi olla 2,5 €).

      Vaatteet olivat myös loistokunnossa. Pitäisin niitä edelleen itse, jollei ne näyttäisi päälläni ylipieniltä nakinkuorilta. :)

      Poista
  2. Itse olen liian laiska tuollaiseen kirppistelyyn ja me lahjoitammekin lähes kaikki vaatteet pois ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea kirppistelyyn lähti tietenkin vaimolta, tuskinpa olisin yksin vaivautunut tähän kokeiluun. :)

      Olen aiemmin tunkenut kaikki ylimääräiset vaatteet ja kengät UFF:n keräyslaatikkoon, mutta UFF:n toimintaperiaate on jäänyt itselle hieman epäselväksi. Jatkossa tulen lahjoittamaan meille tarpeettomat tavarat, vaatteet, kengät yms. Pelastakaa Lapset ry:n kirpparille.

      Poista
  3. Meillä yleensä menee suurin osa lastenvaatteista tutuille lapsiperheille ilmaiseksi.

    Todella hintavalta tuntuu tuo 39€/viikko, tuntuu että netissä myymällä saa äkkiä paremmat tuotot. Jotkut tekevät nettiin valmiita vaatepaketteja lapsen koon mukaan, ne saattaisi mennä kaupaksi järkevällä hinnoittelulla ja samalla pääsee monesta vaatteesta eroon.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kokeilemaan Facebookin kirppisryhmiä. Säästät pöytävuokran, ja tuotteet haetaan suoraan kotiovelta tai sopimastanne paikasta esim. ostoskeskus. Usein yksi henkilö ostaa useita tuotteita kerralla.

    VastaaPoista
  5. Vastaus @Tavoitteena miljoona ja @Haaveena vainko oot mun? -Eroon oravanpyörästä kommentteihin.

    Ilmeisesti käyttämämme itsepalvelukirppis on alueen suosituin, mutta siitä huolimatta 39 euroa viikosta tuntui kieltämättä hieman ahneelta.

    Netissä myymällä saa takuulla paremmat tuotot, mutta yksittäisiä euron tai parin euron vaatteita ei kannata käydä postitse lähettelemään. Siksi tuo niputtaminen valmiiksi paketiksi on kyllä ihan fiksu idea.

    Aiemmin syksyllä teimme koepallon tämän alueen suosituimmassa Facebookin kirppariryhmässä kokoamalla lasten vaatteista 10 euron paketin. Ostajat eivät olleet kiinnostuneita, emmekä saaneet yhtään kyselyjä. Tosin tämä kirppariryhmä on alunperin perustettu miehiä varten (säännöt hyvin miehiset = myyjä päättää kenelle myy ja mihin hintaan, ei käytössä mitään yv, av, vapautan yms. slangia), mutta suosionsa takia nykyään käytössä kaikenlaisessa kaupankäynnissä. Lasten vaatteet menisivät ehkä paremmin kaupaksi niihin erikoistuneessa kirppariryhmässä.

    VastaaPoista
  6. Onhan tuossa vaivaa, mutta omista tavaroistaan on kai kannettava vastuu :) Vaatteilla muutenkin on aika huono jälleenmyyntiarvo kirppareilla, pl. merkkituotekirpparit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalisti käytän kaikki omat vaatteet loppuun asti, jonka jälkeen niistä saa vielä riepuja kenkien kiillotukseen tai remonttihommiin. Tällä kertaa kasvoin vain yli vaatekoostani (tai vaatteet kutistuivat pesussa). Lasten vaatteissa tietysti sama juttu, että jäävät kovin äkkiä pieniksi.

      Oli muuten pakko googlettaa tarkemmin merkkituotekirppis :)

      Poista
  7. Minä möin tori.fi palvelussa kaikkea pikkusälää. Ihan kannattava kokeilu, koska tavara oli minulle arvotonta. Siellä meni kyllä ihan ihmetarvike kaupaksi. Ja ostajat tulivat heti hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tori.fi:stä on itselläkin pelkästään hyviä kokemuksia. Useampi pari kenkiä ja vauvan turvakaukalo+telakka on mennyt kaupaksi hyvään hintaan.

      Olen myös ostanut Tori.fi:stä Manduca-kantorepun ja uskoisin, että se menee eteenpäin likipitäen samaan hintaan.

      Fiksu nuukailija ostaisikin suurimman osan tarvikkeistaan Tori.fi:stä ja kirppareilta. Myydessä näistä voisi saada vielä omansa takaisin.

      Poista
  8. Minäkin möin samanhintaisella kirppiksellä syksyllä kaksi viikkoa tavaroitani. Sain myytyä yli parista tuotetta ja voitolle jäin yli 200€, joten olin tyytyväinen. Myin myös todella hyvälaatuista tavaraa pilkkahintaan ja nyt jälkikäteen on vähän harmittanut muutamasta luopuminen niin halvalla. Fb-kirppiksiäkin käytän, mutta vain kalliimpien tai isompien tuotteiden kohdalla. En jaksa sitä sopimis- ja oharirumbaa ja siksi on jäänyt vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, kun kirjoitit kirppiskokemuksistasi.

      Itsekin aion myydä kaikki arvokkaammat tavarat ja vaatteet, kuten vaikkapa Reiman ulkohaalarit, netin kautta.

      Ensi kesänä voisi kokeilla myös perinteisempää kirpparia paikallisella torilla. Muistaakseni 5 eurolla saa vuokrattua toripöydän, mutta tietysti haittapuolena on se, että paikalla on oltava itse.

      Poista
    2. Pari kertaa vuodessa järjestettävä Siivouspäivä on myös hyvä kanava. Jokainen voi ilmaiseksi pystyttää pöydän ja koska kyseessä on tapahtuma, on sekä myyjiä että ostajia liikkeellä paljon.

      http://siivouspaiva.com/

      Sivua ei näemmä ole päivitetty, mutta uskoisin, että toukokuun lopussa on taas seuraava Siivouspäivä.

      Poista
    3. Siivouspäivä (kuten muutkin yhteisölliset pop-up tapahtumat) on ideana loistava, mutta ei vielä kovinkaan suosittu pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa. Ymmärtääkseni kuitenkin suurissa kaupungeissa ilmiö kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta.

      Poista
  9. 39 €/viikko kirppispöydästä on ainakin pääkaupunkiseudulla ihan normi hinta. Itselläni oli keväällä pöytä kaksi viikkoa ja käteen jäi kulujen jälkeen 140€.
    Sain tavaraa/vaatetta hyvin kaupaksi, koska hintani olivat riittävän pieniä. Se on ehkä se tärkein asia. Mitä enemmän myy kirppiksillä, sitä paremmin oppii tietämään mikä myy ja millä hinnalla.

    Arvokkaammat jutut myin itseki facebook-kirppiksellä, mutta en todellakaan halua kuvata ja sen jälkeen sopia jatkuvasti tapaamisia muutaman euron arvoisille tuotteille. Siksi kirppispöytä näille tuotteille.

    Siivouspäivä on ihan kiva juttu, mutta yleensä kuullut sitä, että myyjiä on esimerkiksi kauppakeskuksen tms. pihassa paljon, mutta kukaan ei oikeastaan osta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli suurin osa lastenvaatteista myynnissä yhdellä eurolla. Saattaa olla, että osa olisi pitänyt hinnoitella sen allekin, mutta tasasummat tuntuivat itsestäni paremmilta.

      Siivouspäivä taitaa olla tätä uutta yhteisöllistä kaupunkikulttuuria, jossa tärkeämpää on yhdessäolo ja ihmisten tapaaminen, ei niinkään kaupankäynti.

      Poista